Tuesday, September 18, 2007


Kuva on otettu pari vuotta sitten. Tässä kuvassa on kaksi minua suunnattomasti kiinnostavaa elementtiä. Ensinnäkin metsän salaisuus tulee mielestäni parhaiten esiin tällä kuvakulmalla. Voin ikään kuin sukeltaa metsään kuvan ulkopuolelta. Toiseksi olen viehtynyt laajakulmapalkkeihin. Kun muutama vuosi sitten laajakulmalähetykset alkoivat yleistyä ja meillä oli sellainen 14 tuuman tv, niin aikani palkkeja katseltuani totesin niiden kehystävän kuvaa aivan sairaan hyvin. Liikkuvassa kuvassa palkit ovat toki ärsyttäviä, mutta valokuvassa ne mielestäni toimii.

Monday, September 10, 2007

Muutama vuosi sitten tapaninpäivänä napattu kuva Turun tuomiokirkosta. Tämä on varmaan kautta aikain ihastelluin kuvani. On tietenkin ihan kiva, että ihmiset tykkää ja onhan kuvassa toki hyvät värit jne... Jotenkin vain jää lattea fiilis. Tällä kuvausreissulla kun lähinnä harjoittelin hämärässä kuvaamista ja kokeilin samalla ikuistaa klassisen maiseman kotikaupungistani. En kuitenkaan varsinaisesti pyrkinyt sanomaan mitään erityistä. Kuvien katsominen keskittyy harmittavan usein pelkkään pintaan. Emme vaivaudu miettimään kuvien sanomaa ja valitettavan monelle kuvat eivät sano mitään.

Monday, September 3, 2007


Avion Blackman todisti, että myös naiset osaavat soittaa bassoa. Avionilla on myös lauluääni kuin enkelillä.

Christafari -bändin laulaja Mark Mohr. Upea kokemus menneeltä kesältä. Mukavana kesäisenä iltana tuhti reggae -rytmi vyöryi yli kaiken merkittävän Kupittaan puistossa. Bändi oli minulle jo ennestään tuttu, mutta sen voima yllätti minut täysin...by the word of God, by the sound of reggae, by the power of Holy Spirit!!!