Nothing Lasts Forever

Jokirannasta löytyi tällainen penkki, johon joku oli rustannut suuren elämänfilosofian. Tällaisia nasevia totuuksia tuppaa pursuamaan joka puolelta. Yhteen lauseeseen mahdutetaan koko maailma. Joskus lauseet ovat aika osuvia, ja toisinaan sitten vähän vähemmän osuvia.

Itse luin mielestäni aika hyvän lauseen viime viikolla: "Hyvä kasvatus vaatii sitoutumista, osaamista ja jaksamista". Lastensuojelualalla toimivana pidän tätä lausetta enemmän kuin osuvana. Kaiken pohjana on sitoutuminen. Jos se puuttuu, niin kahdesta muusta osa-alueesta on turha edes puhua. Sitoutuvan vanhemmuuden päälle pystytään jo rakentamaan, vaikka vakavat osaamis- ja jaksamispuutteetkin ovat uhka lapsen hyvinvoinnille.

Omassa elämässä sitoutuminen kasvatustehtävään on ollut aina olemassa. Osaamista on tullut kokemuksen myötä ja kai se oma saatu kasvatus on valmistanut minua myös osaamisalueella kasvattajan tehtävään. Erityislapsen isänä ehkä eniten on ollut uhattuna tuo jaksamispuoli, vaikka sekin on vuosien kuluessa, kuopuksen kasvaessa ja loistavan tukiperheen myötä tullut vankemmalle pohjalle.

Mikään ei kasvatuksessakaan jatku ikuisesti. Tehtäväni tulee jossain vaiheessa suoritettua ja sitten vain jään seuraamaan hedelmiä. Toivottavasti lapsilleni tajoamani kasvatus kantaa aikanaan hyvää hedelmää. Sitä en nyt voi tietää. Tiedän vain olevani kasvattajana epätäydellinen, mutta vahvasti sitoutunut.

Itse kuva liikkuu mielenkiintoni ydinalueilla. Olen mv-kuvaaja. Yritän aina välillä vierailla värimaailmassa ja kaikki muistokuvat tulee tietenkin toteutettua väreillä. Jotenkin olen kuitenkin omimmillani mv-maailmassa. Nautin niiden tekemisestä ja katselemisesta...ja säilyväthän ne pidempään vaikka eivät kai nekään ikuisesti.

Uuden kameran ekalla ulkoilureissulla tuli otettua tällainenkin kuva. Lehmät on jotenkin varsin viehättäviä kuvauskohteita. Niitä pääsee suhteellisen lähelle 300 mm putkella (croppikertoimella 450 mm). Ne eivät myöskään vaadi kökkimistä missään kojussa tai pusikossa, vaan ovat heti saatavilla. Minulla ei vain riitä kärsivällisyyttä odotella, vaikka se lienee ainoa tapa ottaa ne häikäisevimmät luontokuvat.

Minulla on muutenkin ristiriitainen suhde luonnon kuvaamiseen. Tavallaan luonto on mitä mahtavin kuvauskohde ja toisaalta luontokuvan kautta en ainakaan minä saa oikein sanottua mitään. Luontokuva on teknisesti erittäin vaativa laji ja hyvää luontokuvaa kannattaa arvostaa korkealle. Se ei kuitenkaan taida olla minun juttuni ainakaan tällä hetkellä. Nyt kiinnostavat muut kohteet ja luontokuvat saavat jäädä tällaisiksi yllä olevan näpsyn kaltaisiksi jutuiksi...Mutta Ruissalossa täytyy kyllä käydä kuvaamassa siellä majailevia lehmiä. Ovat tietääkseni oikein ylämaan karjaa.

Tuli hankittua uusi kamera, Sony alfa 37. Ei ihan se mitä haaveilin, mutta tässä vaiheessa saa kelvata. Jos sitten joskus saisi hankittua sen ff-kennon kameran. Ei tämäkään kamera mitenkään huono ole edelliseen verrattuna, mutta silti se täyskenno kutkuttaa. Kyllä 8 vuotta tekee ihmeitä ja digijärkkäririntamalla ehkä jotain vieläkin enemmän. Uudessa kamerassa on lähes kaikki paremmin, joten fiilis on sen tähden korkealla.

Kuva on uuden kameran ensimmäiseltä ulkoilureissulta. Heti piti tietenkin leikkiä kameran ominaisuuksilla ja ottaa tämmöinen digitaalisesti softattu kuva. Ei se sama asia ole kuin optisen suotimen läpi otettu, mutta kelvannee minulle. Jotenkin aikaisemmin suhtauduin näihin digitaalisiin härpäkkeisiin vähän varauksella, mutta kivoja leikkikaluja ne ovat ja oikein käytettynä niillä saa varmaan hienoa jälkeä aikaiseksi. Täytynee treenata enemmän niiden käyttöä.

Kuva on otettu pellolta, jolle oli kerääntynyt satoja valkoposkihanhia ja kaakatus oli sen mukaista. Itse asiassa tunnelma oli aika hieno. Luonto näytti tietyllä tavalla voimansa vaikka ihan rauhassa sainkin olla. Harmi, että kalusto ei suonut pääsyä lähemmäksi, joten oli pakko tyytyä lähinnä näihin joukkokuviin.