Katseita

Sumuaamuna laitumella oli vastassa tällaisia katseita. Intensiivisiä ja vangitsevia. Tuli itse asiassa sellainen olo, että pitäisi sanoa jotain, mutta tyydyin kuitenkin katselemaan. 

Kuvat kannattaa klikata isommaksi, niin näkyy paremmin :-)

Varjojen mailla

Matkakuvia paikasta, joka vetää hiljaiseksi. Auschwitz-Birkenaun leirikokonaisuus kantaa ehkä koko tunnetun historian hirveintä muistoa. Siellä tehdyt raakuudet ovat käsittämättömiä sekä muodoiltaan että mittasuhteiltaan. Suurimpana kysymyksenä siellä kävellessä nousi mieleen ihmetys siitä, miten tämä kaikki on ollut mahdollista. Kuinka yksilö on pystynyt siihen julmuuteen, jota paikan historia pitää sisällään. Kuinka kansakunta on pystynyt siihen raakuuteen, jonka suurimpana maamerkkinä on Auschwiz-Birkenau. Kuinka tämä kaikki on ollut mahdollista tapahtua Euroopassa vain noin 70 vuotta sitten.

Esiin nousevan ihmetyksen luonne on sellainen, että siihen ei saa vastausta koskaan. Kukaan ei koskaan pysty kertomaan, miksi tämä kaikki tapahtui. Monia teorioita voidaan esittää ja kehityslinjoja hahmotella, mutta ymmärrettävä vastaus jää silti saamatta. Jäljelle jää vain ahdistuksen sekainen hämmennys, jota ei pysty selittämään pois.

Kun olen kertonut matkastani, niin moni on ollut sitä mieltä, että ei halua käydä leireillä. Tämä on varsin ymmärrettävä reaktio, sillä A-B on ahdistava. Sitä ei voi millään kiistää. Mielestäni kuitenkin jokaisen tulisi käydä Auscwitz-Birkenaussa. Käynti siellä jo itsessään kunnioittaa niiden muistoa, jotka menehtyivät leireillä. Heidän vuokseen emme enää voi muuta tehdä. Toinen tärkeä asia käymisessä on se, että leireillä vierailu tuo käsittämättömät julmuudet todellisemmiksi kuin pelkät tarinat ja kuvat. Joskus on hyvä katsoa julmuutta silmiin, jotta ei vahingossakaan luule sitä yhtään sen väheisemmäksi kuin mitä siitä on kerrottu.

Kolmanneksi leireillä käyminen nostaa mieleen suuren yleisön vastuun pienen joukon tekosista. Mikä on niiden vastuu, joiden silmien alla tämä kaikki tapahtui. Kauheuksista tuomittiin natsijohtajia ja ss-henkilöstöä. Entä kansakunta, joka ei noussut tekoja vastaan. Mikä on heidän tuomionsa? Heidän tuomionsa on historia. Saksan kansa kantaa näistä tapahtumista järkyttävää taakkaa, mutta onko taakka yksin heidän. Mikä on muun euroopan rooli? Unkarista lähti 400 000 juutalaista leireille. Oliko unkarilaisilla jokin rooli vai oliko kaikki saksalaisten syytä. Entä jos itse olisin sattunut syntymään 20-luvulla Saksassa. Mikä olisi ollut minun roolini 40-luvun tapahtumissa?

On tavallaan helppoa tuomita Saksa ja saksalaiset. He eivät estäneet Hitleriä ja kumppaneita toimimasta. Miten sitten on, osoittaako tässäkin kohtaa kolme sormea minua, kun yksi on suunnattu saksalaisiin. Maailma on tänäkin päivänä täynnä mitä järkyttävämpiä ihmisoikeusloukkauksia, joihin me länsimaalaiset emme ole puuttuneet. Olisiko jo korkea aika puuttua, sillä historia ei tule hyväksymään meidän selityksiämme tietämättömyydestä, vaikka ne nyt hyvältä kuulostaisivatkin.

Voihan kukkia!

Voihan voikukkakin kukkia! Eiköstä vaan? Tuo kesiemme vihattu ilo on täällä taas. Harvassa ovat ihmiset, jotka sanovat pitävänsä voikukista. Uskoisinkin, että voikukka on ehkä suomalaisen luonnon aliarvostetuin osa.

Itse olen ottanut jo joitakin vuosia sitten uuden suhtautumisen voikukkiin. Päätin, että alan tykkäämään niistä ja valitulla tiellä olen jatkanut. Mikä oikeastaan on sen kauniimpaa kuin vihreä niitty täynnä keltaisia voikukkia. Pitkän ja synkän talven jälkeen on vain piristävää katsoa keltaista loistoa. Ottakaahan ihmiset uusi asenne ja ihastukaa voikukkiin. Se säästää hermoja!

Aamutuimaan Ruissalossa

Uni loppui viime lauantaina klo 07.00. Vaihtoehtoja oli kaksi: jäädä sänkyyn makaamaan romaania lueskellen tai lähteä sumusäässä kuvaamaan. Jälkimmäinen osoittautui selvästi paremmaksi valinnaksi. Oli hienoa kävellä usvaisessa ja erittäin rauhallisessa Ruissalossa. Ruissalo ja muut Turun lähialueet ovat kyllä itselleni varsin hyödyntämätön luonnonvara. Olen kaupunkiheebo ja pidän erityisesti keskustan elämästä, mutta kaupunkia lähellä olevissa luontoparatiiseissa on kyllä oma hohtonsa.

Tässä muutama kuva aamukävelyltä. Värikuviahan nämäkin alkujaan ovat, mutta en malttanut olla säätämättä niitä mv-kuviksi.

Pilviä ja lintuja

Muutama kuva parin päivän takaiselta kuvausreissulta. Kannattaa klikata isommaksi, niin näkyy paremmin.

Hiljaisuus

Neljä kuvaa, joita yhdistää muoto ja hiljaisuus. Hiljaisuus tai rauhallisuus ovat asioita, joita on näin nelikymppisenä ruvennut kaipaamaan enemmän kuin ennen. Ei sitä nuorempana osannut ajatella, että rauhallisessa koti-illassa olisi jotain viehätystä. Kyllä se kuulosti lähinnä käsittämättömän tylsältä. Nykyään taas jaksaa viettää aikaa ihan omassa rauhassa ilman sen erityisempää ohjelmaa. Toki sitä ihmisiä kaipaa ja kavereita on hauska nähdä, mutta pettymys ei kuitenkaan ole järjettömän suuri, vaikka joka lauantai ei olisikaan ohjelmaa.  

Sumussa taas

Alla on muutama sumukuva lisää. Samalla reissulla otettuja, mutta aivan eri maailmasta. Näinhän se on. Kaksi maailmaa voivavat olla lähellä toisiaan, mutta silti täysin vieraita toisilleen. Kumpi on sinun maailmasi vai onko kumpikaan?

 

Sorsat räntäsateessa

Olin lähdössä sunnuntaina kuvailemaan sorsia Aurajoen rantaan, kun varsin sakea räntäsade yllätti. Se ei kuitenkaan pystynyt pidättelemään minua, koska olin jo saanut päähäni lähteä kuvaamaan. Ilman kameraa minua ei olisi mikään saanut ulos sellaisella koiranilmalla (onkohan kyseinen sanonta loukkaus koiria kohtaan), mutta kameran kanssa tilanne oli aivan toinen.

Rännästä huolimatta kuvia tuli otettua varsin runsaasti. Mukana ollut jalusta sai tosin jäädä autoon ja muutenkin homma tuli hoidettua hivenen hätäisesti. Seuraavalla kerralla jos pääsisi toteuttamaan homman ilman räntäsadetta, niin se olisi kyllä luksusta. Tässä muutama kuva sorsista räntäsateessa.

Sumussa

Iso valo on taas ollut kadoksissa hyvän tovin. Kyllä sitä tässä jo aika paljon on ruvennut kaipaamaan, mutta odotellessa on kuvattava olosuhteiden rajoissa. Tasainen harmaus ei ole kovin inspiroiva, mutta onneksi on sumu. Se antaa niin mukavaa efektiä kuviin, että sumuista kuvausilmaan on melkein mahdoton vastustaa. Sumu luo kuviin fiiliksen, jota on vaikea tavoittaa ilman sitä. Eli jos ei ole aurinkoa, niin onneksi on edes sumu.  

Pihabongausta

Osallistuin tietämättäni pihabongaustapahtumaan, kun eilen yritin tiirailla linssin läpi pihapuun tipusia. Aika laiha oli bongauksen tulos, sillä puussa ei näkynyt muita kuin sini- ja talitiaisia. Tosin saattoi olla ihan hyväkin tuo niukkuus, sillä lajituntemukseni on niin onnetonta, että vieraammat lajit olisivat jääneet tunnistamatta.

Olen muutenkin aika kokematon ja ennen kaikkea kärsimätön näissä lintukuvaushommissa. Ilmeisesti olisi pitänyt harrastaa vankkaa liikkumattomuuspolitiikkaa, jotta tiaset olisivat uskaltaneet lähemmäksi. Nyt pienikin liikahdus sai linnut siirtymään kauemmaksi, mikä tuotti tuskaa 200 mm objektiiville. Tuo 200 millinen on tietenkin aivan liian lyhyt lintukuvaukseen, mutta kun nyt vielä en ole hankkinut pidennystä, niin tuolla on pärjättävä. 

Tässä kuitenkin pari kuvaa havainnoistani. Kuvat ovat alkujaan värikuvia, mutta eilinen harmaa taivas viekoitteli minut toonaamaan kuvia. 

Muutoksia ja kuvakulmia

Viime julkaisusta on vierähtänyt muutamia kuukausia. Syynä ehkä vallitsevasta säätilasta johtunut inspiraation puute. Valokuvaamisessa kun on kyse ennen kaikkea valosta ja sen hallinnasta, niin tuo auringon lähes totaalinen katoaminen ei kovin paljoa herättänyt inspiraatiota.

Pienen kuvaustauon aikana tekniikkapuolella on tapahtunut totaalinen murros: 1) croppikennosta on siirrytty täyskennoon 2) Elements on vaihtunut Lightroomiin 3) jpeg kuvaamisesta on siirrytty raakakuviin ja 4) merkki on vaihtunut Sonysta Nikoniin. Näistä tuo merkin vaihto ei ole kovin iso juttu, mutta nuo muut ovatkin sitten todella merkittäviä muutoksia.

Kun aurinko oikein kunnolla pääsi tänä viikonloppuna näyttäytymään ja muutaman päivän ikäinen runko objektiiveineen huuteli kameralaukusta, että olisi jo aika päästä  tositoimiin, niin päätin lähteä pakkasesta huolimatta Ruissaloon kuvailemaan. Ruutuja tuli runsaat sata, joista tässä teille muutama.