Sunday, January 26, 2014

Pihabongausta

Osallistuin tietämättäni pihabongaustapahtumaan, kun eilen yritin tiirailla linssin läpi pihapuun tipusia. Aika laiha oli bongauksen tulos, sillä puussa ei näkynyt muita kuin sini- ja talitiaisia. Tosin saattoi olla ihan hyväkin tuo niukkuus, sillä lajituntemukseni on niin onnetonta, että vieraammat lajit olisivat jääneet tunnistamatta.

Olen muutenkin aika kokematon ja ennen kaikkea kärsimätön näissä lintukuvaushommissa. Ilmeisesti olisi pitänyt harrastaa vankkaa liikkumattomuuspolitiikkaa, jotta tiaset olisivat uskaltaneet lähemmäksi. Nyt pienikin liikahdus sai linnut siirtymään kauemmaksi, mikä tuotti tuskaa 200 mm objektiiville. Tuo 200 millinen on tietenkin aivan liian lyhyt lintukuvaukseen, mutta kun nyt vielä en ole hankkinut pidennystä, niin tuolla on pärjättävä. 

Tässä kuitenkin pari kuvaa havainnoistani. Kuvat ovat alkujaan värikuvia, mutta eilinen harmaa taivas viekoitteli minut toonaamaan kuvia. 



Sunday, January 19, 2014

Muutoksia ja kuvakulmia

Viime julkaisusta on vierähtänyt muutamia kuukausia. Syynä ehkä vallitsevasta säätilasta johtunut inspiraation puute. Valokuvaamisessa kun on kyse ennen kaikkea valosta ja sen hallinnasta, niin tuo auringon lähes totaalinen katoaminen ei kovin paljoa herättänyt inspiraatiota.

Pienen kuvaustauon aikana tekniikkapuolella on tapahtunut totaalinen murros: 1) croppikennosta on siirrytty täyskennoon 2) Elements on vaihtunut Lightroomiin 3) jpeg kuvaamisesta on siirrytty raakakuviin ja 4) merkki on vaihtunut Sonysta Nikoniin. Näistä tuo merkin vaihto ei ole kovin iso juttu, mutta nuo muut ovatkin sitten todella merkittäviä muutoksia.

Kun aurinko oikein kunnolla pääsi tänä viikonloppuna näyttäytymään ja muutaman päivän ikäinen runko objektiiveineen huuteli kameralaukusta, että olisi jo aika päästä  tositoimiin, niin päätin lähteä pakkasesta huolimatta Ruissaloon kuvailemaan. Ruutuja tuli runsaat sata, joista tässä teille muutama.