Esiin nousevan ihmetyksen luonne on sellainen, että siihen ei saa vastausta koskaan. Kukaan ei koskaan pysty kertomaan, miksi tämä kaikki tapahtui. Monia teorioita voidaan esittää ja kehityslinjoja hahmotella, mutta ymmärrettävä vastaus jää silti saamatta. Jäljelle jää vain ahdistuksen sekainen hämmennys, jota ei pysty selittämään pois.
Kun olen kertonut matkastani, niin moni on ollut sitä mieltä, että ei halua käydä leireillä. Tämä on varsin ymmärrettävä reaktio, sillä A-B on ahdistava. Sitä ei voi millään kiistää. Mielestäni kuitenkin jokaisen tulisi käydä Auscwitz-Birkenaussa. Käynti siellä jo itsessään kunnioittaa niiden muistoa, jotka menehtyivät leireillä. Heidän vuokseen emme enää voi muuta tehdä. Toinen tärkeä asia käymisessä on se, että leireillä vierailu tuo käsittämättömät julmuudet todellisemmiksi kuin pelkät tarinat ja kuvat. Joskus on hyvä katsoa julmuutta silmiin, jotta ei vahingossakaan luule sitä yhtään sen väheisemmäksi kuin mitä siitä on kerrottu.
Kolmanneksi leireillä käyminen nostaa mieleen suuren yleisön vastuun pienen joukon tekosista. Mikä on niiden vastuu, joiden silmien alla tämä kaikki tapahtui. Kauheuksista tuomittiin natsijohtajia ja ss-henkilöstöä. Entä kansakunta, joka ei noussut tekoja vastaan. Mikä on heidän tuomionsa? Heidän tuomionsa on historia. Saksan kansa kantaa näistä tapahtumista järkyttävää taakkaa, mutta onko taakka yksin heidän. Mikä on muun euroopan rooli? Unkarista lähti 400 000 juutalaista leireille. Oliko unkarilaisilla jokin rooli vai oliko kaikki saksalaisten syytä. Entä jos itse olisin sattunut syntymään 20-luvulla Saksassa. Mikä olisi ollut minun roolini 40-luvun tapahtumissa?
On tavallaan helppoa tuomita Saksa ja saksalaiset. He eivät estäneet Hitleriä ja kumppaneita toimimasta. Miten sitten on, osoittaako tässäkin kohtaa kolme sormea minua, kun yksi on suunnattu saksalaisiin. Maailma on tänäkin päivänä täynnä mitä järkyttävämpiä ihmisoikeusloukkauksia, joihin me länsimaalaiset emme ole puuttuneet. Olisiko jo korkea aika puuttua, sillä historia ei tule hyväksymään meidän selityksiämme tietämättömyydestä, vaikka ne nyt hyvältä kuulostaisivatkin.
